Rakkaudesta veteen syntynyt. Kotisynnytystarina.

Suomessa syntyy vuosittain keskinmäärin 40 vauvaa suunnitellusti kotiin. Universaaleissa ihmisoikeuksissa synnyttäjälle on määritelty oikeus valita vapaasti oma synnytyspaikkansa. Muissa Pohjoismaissa kotisynnytykset ovat jo osa julkista terveydenhuoltoa vaikka Suomessa niihin suhtaudutaan vielä varauksella. Kotisynnytyksessä synnyttäjällä on mahdollisuus synnyttää tutussa ja turvallisessa ympäristössä, jossa synnyttäjän ja vauvan vointia seuraavat etukäteen tutuiksi tulleet kotisynnytyksiä hoitavat kätilöt synnytyksen alusta loppuun saakka. Turvallisuudentunne tukee synnytyksen luonnollista kulkua ja synnytyshormonien toimintaa. Usein paikalla ovat kumppanin lisäksi myös muita perheenjäseniä, mahdollisesti ystäviä sekä doula.

 

Viime vuonna pääsin ensimmäistä kertaa mukaan kotisynnytyksien maailmaan. Tässä tarina yhdestä niistä:


"Haluaisin kertoa teille pienen tarinan, ihan pienen vain, kiitos kun jaksat lukea. Tarina kertoo kauniista voimaannuttavasta kotisynnytyksestä ja epävarmasta kehoonsa pettyneestä äidistä, josta kuoriutuu lopulta itsevarma, aktiivinen synnyttäjä.

 

-

 

Lapin reissulla plussatestin tehtyäni sisimmissäni tiesin tämän raskauden ja synnytyksen olevan erilainen. Aluksi olin peloissani ja itkin, sillä kaksi edellistä raskautta olivat päätyneet keskenmenoon. Tarkoitus oli ”paeta” Lappiin rentoutumaan ja hengähtämään. Luonto päätti kuitenkin toisin, kun kuunkiertoa myöhemmin tuijotin kahta vahvaa viivaa Lapissa. Vaisu hymy ja huokaus nousi minusta, sillä tiesin, että edessä olisi pitkä ja epävarma odotus. Salaa kuitenkin annoin mieleni herättää onnellisuuden siemenen siitä, että meille tulee viimein vauva. Miehelleni laitoin varovaisesti viestiä, että vaikuttaisi plussatuulia olevan luvassa, mutta odotellaan kuukautisten alkuun.

 

Vaikeinta uudelleenraskautumisessa oli se, että tiesin hyvin varhaisessa vaiheessa olevani raskaana, niin aikaisin, että testitkään eivät välttämättä haamua vielä kunnolla anna. Raskauden jatkuessa ongelmaksi nousi pahoinvointi. Koin välillä todella huonoa omaatuntoa, kun oksentelu ajoi sohvan perukoille makaamaan, eikä energiaa riittänyt touhuta vauhdikkaan esikoisen kanssa. Olen edelleen kiitollinen ihanille appivanhemmille ja miehelleni siitä, että he viettivät esikoisen kanssa laatuaikaa ja antoivat minun levähtää. Sain lepäilyjen ohella hyvin keskittyä itsetutkiskeluun ja ja harjoitella hypnosynnytystä sekä muita rentoutumisen avaimia huonon olon aaltojen lomassa. Ajan kuluessa pahoinvointi väistyi, ja pääsin nauttimaan ihanasta ja upeasta raskaudesta.

 

Olo oli upea, niin kuin esikoisen raskaudessa. Pyöristyvän vatsan kasvua oli mahtavaa seurata, vauva oli aktiivinen kummun alla ja esikoisellekin tuli konkreettisemmaksi, että vauva se siellä kasvaa. Loppuraskauden aikana hän kovasti jutteli jo vauvalle. Pahoinvoinnin poistuttua alkoi kotisynnytyksen suunnittelu ja synnytystiimin etsiminen. Pian löysin täydellisen tiimin perheellemme. Hartain toiveeni oli, että kuopuksemme syntyisi kotona. Toivoin synnytyksen eheyttävän esikoisen syntymästä tulleet pelot ja epäuskon. Löysin Elinan keskiraskaudessa ja pyysin häntä doulakseni kotisynnytykseeni. Tapasimme usein ja hän sai minut tuntemaan itseni oikein synnytysjumalattareksi. Kotiloiden kanssa sovimme tapaamisen kesällä, raskauden puolivälissä, kahvikupposen merkeissä kaupungilla. Kaunis kesäinen ilma suosi tapaamistamme. Koin meidän kemioiden kohtaavan ja sovimme seuraavan tapaamisen. Olin onnellinen, kun olin löytänyt mieleisen doulan ja kotilot. Tapasimme seuraavaksi yhdessä kotonamme, jolloin kävimme läpi koko synnytystiimin läsnäollessa aikaisempaa synnytystäni sekä tulevan synnytyksen toiveita ja suunnitelmia. Raskaus oli ihana, mutta hyvin yksinäinen, sillä muutaman ikävän kommentin jälkeen sulkeuduin synnytyssuunnitelmieni suhteen. Halusin suojella synnytyskuplaani, ja kun kotisynnytys oli juuri ollut kovasti esillä mediassa jakaen mielipiteitä jyrkästi, pidin suunnitelmamme omana tietonani.

 

 

Doula oli korvaamaton tuki. Hänen kanssaan sain käydä läpi kaikki raskauden ja tulevan synnytyksen tuomat tunteet ja ajatukset juuri sellaisina kuin ne tulivat. Käytin aikani perheen kanssa pesimiseen ja nauttimiseen, ennen kuin neljäs perheenjäsenemme saapuisi iloksemme. Kävin joogassa, vyöhyketerapiassa ja raskausajan hieronnassa. Voin kaikin puolin hyvin ja hehkuin onnellisuutta. Synnytykseen valmistauduttiin koko perheen kanssa rauhassa. Sain synnytysaltaan, harjoittelimme sen täyttämistä. Katselimme synnytysvideoita ja esikoisen kanssa luimme Miiran äiti on kätilö -kirjaa. Itse luin kirjallisuutta muun muassa vesisynnytyksestä ja kotisynnytyksien historiasta. Kävin doulan Rentouttava Ääni -valmennuksessa ja saimme hänen tekemänsä synnytysaromaterapiavoiteen, jota mieheni hieroi kehooni iltaisin ennen guashaamista. Sain häneltä myös oman aromaterapeuttisen hoito-öljyn, jota tuoksuttelin päivittäin sillä se auttoi minua pysähtymään ja maadoittamaan itseni. Doulan kotiimme lainaama Rebozo-liina oli myös aktiivisesti arjessa mukana, kun doula opasti miestäni sen käytössä ja sain loppuraskauden ajan nauttia sen selälleni tuomasta helpostuksesta. Aika kului siivillä, kesä vaihtui syksyyn ja tuleva taianomainen laskettu aika lähestyi.

 

Aivan loppuraskaudessa sain uuden kiven sydämeeni, kun neuvolasta ilmoitettiin, että anemia puskee päälle. Rautavalmisteiden nauttiminen oli kurjaa, huono olo seurasi päivisin ja hemoglobiini jatkoi laskemistaan. Pelko kylmäsi, että tähänkö tämä tyssää, itkin. Doulan ja kotiloiden kanssa keskusteltiin asiasta ja oloni hieman huojeni sen jälkeen. Pysyimme alkuperäisissä suunnitelmissa, jatkoin rautavalmisteiden nauttimista ja keskityin karsimaan ruokavaliosta ainesosia, jotka heikentävät raudan imeytymistä sekä lisäsin raudan imeytymistä auttavia ruokia. Olin kotiloiden kanssa aktiivisesti yhteydessä ja tapasimme ennen syksyn aikana muun muassa yhteisen meditaatiohetken merkeissä mikä auttoi minua rauhoittumaan ja rentoutumaan. Pian syksy vaihtui talveksi ja ensilumi peitti maan.

 

--

 

Oli itsenäisyyspäivän aatonaatto. Rauhallinen aamu alkoi klo 6 supistuksella, laitoin tyynyn jalkojen väliin, keskityin hengitykseen ja koitin vielä torkahtaa. Muutaman supistuksen vastaanotin matalasti ja hiljaa vokalisoiden. Esikoinen nukkui selän takana niin, että supistusten välillä kuulin hänen unisen hengityksensä ja mieheni levollisen kuorsauksen. Lopulta supistusten voimakkuus pakotti nousemaan liikkeelle. Aamupuuroa keittäessä ja supistuksia vastaanottaessa mieleni vaelteli tulevaan synnytykseen. Laitoin kotiloille ja doulalle viestiä, että supistuksia tulee tasaisesti, mutta ei ole sellaista tunnetta, että tänään vielä syntyisi. Päivä kuluikin mukavasti supistuksia vastaanottaessa, kotia koristellen ja olohuoneen järjestystä vaihtaen. Pesänrakennusvietti muuttui päivän kuluessa niin hillittömäksi pakkomielteeksi, että välillä nauratti ja sitten taas supisti. Supistukset napakoituivat tunti tunnilta ja välillä tarvitsi jo keskittyä hengitykseen ja hieman huokailla: hhaaaa, ihan niin kuin doulan kanssa harjoiteltiin. Liike ja lempeä huokailu tuntuivat hyvältä. Pitkin päivää tekstailin kotiloiden ja doulan kanssa, valmiina olivat tulemaan. Minulla oli omat epäilykseni, sillä tämä oli 8. päivä, kun supisteli, ja vaikka nyt oli kohta jo 12 tuntia supistellut, en uskonut että synnytys tapahtuisi tänään.

 

Doulan kanssa juteltiin illalla ja hän ehdotti tulevansa käymään moikkaamassa. Soitin myös ystävälleni, joka lupautui tulemaan seuraavana aamuna tyttärensä kanssa leikkimään esikoiseni kanssa. Asettelin synnytysjumalatarpatsaan ja ruusut esille ja sytytin Mother Blessing -juhlissani saamani kynttilän. Laitoin viestiä ystävälle, joka tiedotti muille juhlissa olleille, että juhlissa jaetut kynttilät voisi sytyttää. Kuuntelin synnytyskappalettani Alexa Sunshine Rosen Living Watersia: ”I release control, and surrender to the flow, of love that will heal me”. Hyvin kaunis, voimakas laulu, joka saa joka kerta ihoni kananlihalle ja kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä. Doula tuli ja juttelimme tuntemuksistani. Hän toi erilaisia kiviä, joista intuitiolla valitsin ametistin ja kuukiven synnytysalttarilleni. Tämä nauratti kovasti jälkikäteen ja teetin kaulakorut samanlaisista kivistä myöhemmin muistoksi. Illan mittaan kävimme doulan kanssa kuutamokävelyllä. Täysikuu valaisi kulkuamme, superkuusta puhuttiin toisaalla, ja satoi isoja lumihiutaleita hiljalleen. Mukava ilma iltakävelylle ja sanoin mielessäni, että tervetuloa vauva, täällä me odotamme.

 

 

Palattuamme kotiin doula hieroi jalkojani ja paineli akupisteitä. Tämä tuntui taivaalliselta koko päivän liikkeellä olon jälkeen. Keskustelimme niitä näitä ja doula kyseli, maistuisiko minulle unet. Epäröin vaikka olin väsynyt, sillä oli vaikeaa päästää irti supistuksista. Pelkäsin, että ne jäisivätkin viimeisiksi, sillä mieleni perukoilla vallitsi vieläkin epäusko. Tätä raskautta ja synnytystä olivat varjostaneet kaksi pelkoa. Aikaisemmat keskenmenot ja esikoisen käynnistetty synnytys. Viimeisin keskenmeno kummitteli takaraivossa, koska se, että kehoni yritti jatkaa raskautta, vaikka sikiö oli jo kuollut, raastoi mieltä. Miten niin itsetietoisena en huomannut niitä pieniä merkkejä, vaan tuudittauduin valheelliseen onneen. Aavistus ja merkillinen pisara verta, joka olisi helposti jäänyt huomaamatta, valtasi mielen raskausviikolla 12. Soitin neuvolaan ja esitin aiheeni huolesta. Myöhemmin sinä päivänä ultrassa todettiin kuollut sikiö. Sain lähetteen äitiyspolille, josta sain keskeytyspillerit ja ohjeet kotiin: pärjäile. Pettymys omaan kehoon oli valtava, kun se ei osannut hankkiutua edes eroon viallisesta raskausmateriasta. Tunsin, ettei kehoni osaa olla raskaana tai edes luovuttaa väistämättömän edessä. Ja eihän se osaa edes synnyttää, lääkkeethän senkin olivat tehneet esikoisen kohdalla. Se, käynnistyykö synnytys spontaanisti oli suurin huolta tuottava ajatus tässä raskaudessa. Se, että joutuisin sairaalaan käynnistykseen oli ajoittain ajatuksenakin ylitsepääsemättömän vaikeaa hyväksyä ja kohdata. Esikoinen käynnistettiin laskettuna päivänä. Sairaalassa koin olevani potilaan rooliin poljettu ja pitkä, kivulias ja raskas käynnistys jätti minuun syvät jäljet.

 

En siis oikeastaan tiennyt, miten synnytys käynnistyisi tai mitä siinä tapahtuisi, kun sen annettaisiin mennä omalla painollaan, sillä en tiennyt entuudestaan, miten kehoni toimisi normaalissa synnytyksessä. Teoriassa tiesin, mitä synnytyksessä tapahtuu, mutta tuleva silti jännitti hyvällä tapaa. Lähetin raskaudenaikana varmaankin miljoona toivomusta universumille tähdenlentojen mukana, että toteutuisihan hartain toiveeni; syntyisihän terve vauva meille kotiin. Hetken pohdittuani doulan ehdotusta, huokaisin pitkään ja annoin keholleni ja mielelleni luvan levätä. Päästin irti pelostani ja valmistauduin ottamaan kaiken sen vastaan, mitä tuleman pitää. Doula lähti yöksi kotiin ja huomasin nopeasti levollisen unen vievän minut mukanaan.

 

Itsenäisyyspäivän aatto alkoi rauhallisin merkein, kun heräsin jälleen tasan klo 6 ensimmäiseen supistukseen. Tämä supistus olikin niin napakka, että se pakotti heti nousemaan ylös liikkeelle. Laitoin hyvät huomenet kotiloille ja kerroin, että supistukset tulevat mukavaan tahtiin ja ovat napakoina heräämässä. Jälkeenpäin huomasin, että olin kirjoittanut viestissä, että minulla on hyvä tunne tästä päivästä. Doulalle laitoin myös viestiä, että saa tulla heti, kun kerkeää. Aamu meni mukavasti supistuksia vastaanottaessa ja odotellen, että esikoinen ja mies heräävät. Heidän heräämisensä jälkeen hengitys ja synnytyslaulu rytmittivät aamuani. Ystäväni saapui tyttärensä kanssa pian esikoisen seuraksi. Laitoin piirrettyjä heille olohuoneeseen ja mieheni lähti tekemään tenttiä kouluun. Pian doula saapui ja halasimme pitkään. Hänen läsnäolonsa tuntui hyvältä. Aamupäivä kului mukavasti liikkeessä ollen, hengitellen ja vokalisoiden. Oli ihanaa seurailla lasten touhuja ja välillä jutella aikuisten kanssa. Supistuksien saapuessa pääsin vajoamaan syvälle itseeni. Otin aaltoihin mukaan jumppapallon ja tens-laitteen samalla, kun doula hieroi välillä hartioitani ja letitti hiukseni.

 

 

Päivä läheni puoltapäivää ja mieheni lähti esikoisen kanssa käymään puistossa. Itse menin sohvalle lepäämään ja nukahdin. Herättyäni doula lähti käymään kotonaan ruokailemassa mieheni kyyditsemänä. Sohvalta ylös noustessani ei mennyt kauaa, kun hyvin voimakkaat supistukset valtasivat kehoni. Kello oli tässä vaiheessa yksi. Aloitin laskun ja sain kolme supistusta kymmenessä minuutissa. Aallot olivat vielä siedettäviä, mutta vaistonvaraisesti hakeuduin omiin oloihin toiseen huoneeseen. Vajosin yhä syvemmälle kuplaani, kun ystäväni soitti doulalle, että nyt takaisin. Minä en enää puhelinta käsitellyt. Mieheni saapuessa takaisin kotiin hän naurahti, että jaahas, onko synnytys käynnissä, tokaisin, etten tiedä ja taitaa olla. Ihmettelen, miten pystyin edelleen olemaan epäluuloinen. Kotiloille laitoin myös viestiä, että nyt supistelee ja oikein oksettaa. Hormonit ilmeisesti sen aiheuttivat. Kotilo ehdotti eteerisiä öljyjä pahoinvointiin. Kotilot odottelivat lähtövalmiina, kertoivat että tulevat heti, kun haluan.

 

Odotin doulaa ja asettelin suolakivituikkuja valmiiksi kylpyhuoneeseen.  Ystäväni lähti tuolloin piipahtamaan töissä vieden tyttärensä samalla kotiin. Doula saapui hieman miehen jälkeen lämmin ruoka mukanaan kahden aikoihin ja pian hänen saavuttuaan menin suihkuun. Hetken päästä hän toi viherminttua tuoksuteltavaksi ja pahoinvointini helpottui hieman. Viherminttu levitti ympärilleni ihanan raikkaan, makean tuoksun, ja vajosin lämpimään suihkuun vokalisoimaan matalaa ja syvältä sisimmässäni kumpuavaa laulua. Seinään nojaten ja lantiota pyöritellen oloni oli kuin huumatulla. Pyysin miestäni seuraksi suihkuun ja esikoinen halusi tulla myös. Heidän läsnäolonsa tuntui ihanan rauhoittavalta, tunsin oloni rakastetuksi. He halasivat minua, silittivät selästä ja antoivat suukkoja. Heidän lähtiessään jäin vielä hetkeksi yksin suihkuun. Oloni oli toiveikas, odottava ja kaikin puolin rauhallinen. Otin supistukset vastaan yksi kerrallaan ja yritin mukautua aallon vietäväksi ajatellen, että jokainen supistus on kuin suuri aalto, joka tuo vauvaa lähemmäs syliäni. Yksikään supistus ei ole minua vahvempi. Doula oli pitänyt kotiloita ajan tasalla tilanteestani suihkussa ollessani ja ehdotti minulle sieltä tultuani, pyytäisikö kotiloita käymään. Myönnyin, että joo kai, vieläkin hieman epäillen, onkohan synnytys käynnissä kuitenkaan. Kello oli puoli neljä.

 

Suihkun jälkeen asensimme tens-laitteen takaisin paikoilleen ja pyysin allasta täytettäväksi. Ensimmäinen kotilo saapui paikalle, Anna. Halasimme pitkään, olo tuntui hyvältä ja kutkuttavalta. Aloin viimein lämmetä ajatukselle, että vauva olisi tulossa tänään. Altaan vesi tuntui taivaalliselta ja minulla oli ihanan kevyt olo. Mieleni oli hyvin rauhallinen ja kivusta huolimatta onnellinen jokaisesta supistuksesta. Tässä vaiheessa epäuskon verho oli siirtymässä yltäni. Tämä vauva olisi syntymässä kotiin. Altaassa oli leppoisa ja riemukas tunnelma, kun parivuotias esikoiseni tuli uimaan seuraksi. Seuraavaksi ovi kävi ja kotilo Päivi saapui paikalle ja hetkeä myöhemmin kotilo Johanna. Vaihdoimme kuulumisia samalla, kun kotilot asettuivat taloksi. Joku kotiloista silmäili olemustani ja kyseli vointiani tarkkaan, kun näytin niin seesteiseltä. Pienen hetken ajan mielessäni käväisi epäilys, kutsuinko kotilot liian aikaisin paikalle. Tunsin taas hetkellisesti epäuskon ja pelon raksuttavan, miltähän minun pitäisi synnyttäessä näyttää, meninkö liian aikaisin veteen ja nytkö synnytys tyssää. Kylläpä tällaiset ajatukset lähtevät vyörymään kuin lumipallo, jos niille antaa sijaa. Muistaakseni sopersin, että en täysin ole varma mitä tapahtuu, mutta hyvä fiilis ja kehoa tässä myötäillään.

 

Muutaman supistuksen jälkeen pääsin taas tilanteeseen kiinni ja vajosin kuplaani. Päätin nousta altaasta ja lähteä jaloittelemaan, sillä esikoisen vahtiminen vedessä oli jo supistusten aikana hankalaa. Jos vielä pienen hetken leikittäisiin kuitenkin vedessä, mieheni varmisteli että esikoinen pysyi pystyssä, sillä välin kun vastaanotin supistuksia altaan reunaan nojaten. Yksi kotiloista lähti käymään kaupassa, että saisimme vähän ruoka- ja juomatäydennystä. Muistuttelin itselleni, että pitäisi juoda, mutta suolavesi maistu niin pahalle, että siitä tuli vain huono olo. Pyysin kotiloa tuomaan vissyä kaupasta. Esikoinen ei millään olisi halunnut poistua altaasta, ymmärtäähän sen, mutta lähti lopulta isän kanssa katsomaan piirrettyjä ja välipalaa nauttimaan.

 

Kuivalle maalle noustessa raskas olo valtasi kehon ja supistusaallot voimistuivat ja pitenivät. Supistuksista tuli yhtäkkiä hyvin intensiivisiä. Jaloittelun jälkeen yksi kotiloista paineli ensiksi ristiselän akupisteitä, mikä tuntui todella hyvältä. Tämän jälkeen hän teki taikojaan Rebozolla. Se oli niin rentouttavaa, kun nopea ja rytmikäs hytkytys hieroi minua ja vauvaa. Se antoi hetkellisen levon alaselälle. Rentoutumisen jälkeen laitoimme kotiloiden kanssa muutaman akupunktioneulan hetkeksi. Ajan kulumista rytmitti ääni, liike ja rentoutus. Hyvin vaistonvaraisesti liikuin kotona ja hakeuduin asentoihin, joissa oli mukava olla. Etukumaraan nojaaminen oli sillä hetkellä hyvä asento vastaanottaa supistuksia. Tuli muutama kipeä supistus, jotka tuntuivat hieman oudoilta paikantuen paineeksi häpyluun päälle. Tunne siitä, olisiko vauva huonossa asennossa, valtasi mielen. Kotiloille kerrottuani, sovimme kokeilla Spinning Babiesia, mutta kotilon tekemä liike oli niin kivulias, että kerta riitti. Päätin jatkaa lantion pyörittelyä jumppapallolla, tämä auttoi ja supistukset valtasivat koko alakropan.

 

 

Huomasin aaltojen voimistuvan ja ne pakottivat minut nousemaan jälleen ylös ja lähtemään liikkeelle. Silti teki mieli helpottaa kehon raskasta oloa, joten hakeuduin ovenpielessä olevaan liinaan roikkumaan. Tämä oli juuri, mitä tarvitsin, hymyilytti. Kuplan suojissa jopa nauratti, kun muistin lukeneeni, kuinka seksuaalinen tapahtuma synnytys voisi olla ja siltä se juuri nyt tuntuikin, kun viimeiset oikein kipeät supistukset vastaanotin. Tuntui, kuin keho olisi ollut hurmiossa, enkä pystynyt enää vokalisoimaan pitkästi, vaan ääni raikasi syvänä ja lyhyenä: "a-a--aaaa". Roikuin koko painollani liinasta lantiota pyöritellen ja tunsin paineen tunteen lisääntyvän. Tunsin supistusten aikana doulan ja kotiloiden lempeitä käsiä ympärilläni, kuka milloinkin painamassa lantiosta. Tahdin ja supistusten voimakkuuden yltyessä muistan komentaneeni, että mieheni haettaisiin välittömästi paikalle. Hän vaihtoi paikkaa ystäväni kanssa, jotta esikoisen seurana olisi koko ajan joku aikuinen tukemassa ja leikkikaverina. Esikoinen nukahti pian vaihtamisen jälkeen, nukkuen aamuun saakka.

 

Mieheni saavuttua olo oli jälleen seesteinen ja rauhallinen. Minulle tuli hyvin turvallinen olo. Hän halasi takaapäin ja tunsin hänen hengityksensä niskassani. Se oli rauhoittavaa. Supistusten ajan hän painoi lantion molemmin puolin. Muutama supistus vielä ja hyvin kevyt, rauhallinen ja lämmin aalto kulki kehon lävitse, tunsin olevani valmis siirtymään altaaseen uudelleen. Kello lähenteli kahdeksaa.

 

Altaaseen lisättiin lämmintä vettä, vesi tuntui mukavalta. Doula lisäili ruusun terälehtiä. Vesi kannatteli kehoani ja vauvaani hellästi. Muutaman voimakkaan supistuksen otin vastaan ja sitten aika pysähtyi. Hyvä olo leijui kehossa. Tunsin oloni rauhalliseksi ja onnelliseksi, vauva olisi tulossa, ei enää kauaa. Sydänääniä kuunneltiin, kaikki oli hyvin, huumoriakin jaettiin. Salmiakki maistui, lepäsin ja yritin muistaa juoda vissyä. Tiesin, missä mennään: nyt on viimeinen lepohetki ennen maratonin loppua. Yritin hengitellä, ummistin silmäni, nautiskelin vedessä olemisesta ja yritin rentouttaa kehoni. Annoin ajatusteni vaeltaa kauas, kunnes aloin tuntea, että kohta sitä mennään. Ensimmäinen aalto huokui ylitseni, sitä ei voinut mitenkään estää, tiesin että nyt täytyisi vain ratsastaa aallon harjalla ja antaa kehon tehdä työ. Uskaltautua heittäytymään vaistojen vietäväksi. Aalto oli niin voimakas, että se vei kumaraksi kehoni mukanaan ja sitten se lakkasi. Ajattelin, että ahaa, nämä ovat niitä synnytyssupistuksia. Äärettömän voimakas nousu ja loppuivat kuin seinään, josta alkoi tyyneys ennen seuraavaa nousua. Seuraava aalto oli vielä voimakkaampi, se herätti sisälläni jotain, eikä äänenkäyttöni ollut enää puhdasta vokalisointia, vaan jotain aivan muuta. Aivan kuin sisäinen karhuemo murisisi sisälläni. Ääni oli niin voimakas ja alkukantainen, että itsekin säikähdin. Muistan kysyneeni, tuleeko ääni minusta.

 

 

Alkujärkytyksestä selvittyäni heittäydyin täysin vaistojen varaan, viimeinkin luotin kehooni, se teki loistavaa työtä. Suljin silmäni, aallot tulivat ja menivät. Pääasiassa nojailin altaan reunaan, kunnes tuli tarve vaihtaa hetkeksi kylkiasentoon ja tunsin vauvan laskeutuvan. Hakeuduin uudelleen nojailemaan altaan reunaan, se tuntui parhaalta. Aaltoja virtasi ylitseni, tunsin lempeitä kosketuksia, mieheni lujan halauksen. Tuleekohan se vauva ikinä, muistan lopuksi kysyneeni. Kotilo ehdotti, jospa kokeilisit itse. Kokeilin, mutta epätoivo ja itku valtasi mielen. Odotin tuntevani pään ja ehkä hiuksia. En tuntenut mitään, outo pehmeä lima vaan vastassa. Tässä vaiheessa oletin koskevani tyhjää ja parahdin, että ei hitto, vauva on varmaan vielä syvällä kohdun perällä. Ei ei ei, emmie kestä tätä enää, muistan sanoneeni. Kuulin kaukaa lempeitä sanoja, kannustuksia ja doula toi eteerisiä öljyjä nuuhkittavaksi.

 

Kauaa en kerennyt murehtia, kun seuraava aalto jo tuli ja vei mukanaan. Se oli äärimmäisen kivulias ja silloin syntyikin vauvan pää. Huokaus. Oli upeaa tuntea vauvan kääntyminen, kun hän seuraavalla aallolla syntyi. Kuulin vaimeana aallon takaa kysymyksen, otatko itse vastaan ja vaistomaisesti kumarruin ja suoristin jalkaani. Olin äimistynyt ja onnesta sekaisin, kun katselin vauvaani kalvojen suojissa. Olinkin tuntenut pullottavan sikiökalvon aikaisemmin. Kotilo auttoi kalvot vauvan päältä pois, jolloin kohotin pienokaisemme vedestä. Vastassa oli pitkä poika. Hän oli niin raukea, ihan kuin nukkuisi. Herättelyssä kesti tovin ja puhaltelin vauvan kasvoille kotilon auttaessa virvoittelussa. Lopulta kuului vaimea ynähdys, tervetullut parkaisu ja näkyi tyytyväinen tuijottelija.

 

Tervetuloa maailmaan pikkuinen, onnellisten tähtien alla syntynyt.

 

 

Todetun anemian vuoksi, sain vauvan syntymän jälkeen oksitosiinia injektiona ja kohtua supistavaa lääkettä suun kautta vähentämään mahdollista jälkivuotoa. Istukan synnyttyä kotilot avustivat pesuille ja sohvalle pesimään vauva sylissä. Oloni oli heikonpuoleinen, mutta sain hieman nestettä tipasta ja leipää syödäkseni. Olo helpottui pikkuhiljaa. Synnytyksen jälkeen toipuminen oli aluksi hidasta, mutta hemoglobiini nousi onneksi nopeasti. Synnytys oli tehnyt tehtävänsä.

 

Onni, ylpeys ja helpotus huokui lävitseni poikani syntymän jälkeen. Kaikki tapahtui juuri niin kuin oli tarkoitus. Isosisko tuli aamulla tervehtimään uutta veljeään. Synnytys oli eheyttävä ja voimaannuttava. Kotona synnyttämisessä parasta oli rauhallinen, kiireetön ja rakastavainen ilmapiiri. Kukaan ei kyseenalaistanut minua, vaan sain synnyttää omassa tahdissani kehoani kuunnellen. Minua kunnioitettiin ja minuun luotettiin synnyttäjänä. Synnytyksen aikana ainoaksi toimenpiteeksi jäi sydänäänien kuuntelu. Lapseni sai syntyä juuri niin lempeästi kuin olin toivonut, vedestä veteen ja omien vanhempiensa syliin. Ihaninta oli herätä seuraavan aamuna oman kodin rauhassa ja jatkaa elämää omalla painollaan. Doula toi myöhemmin poikamme Juuren verso -istukkaprintin lahjaksi. Kaunis muisto veteen syntyneestä rakkaudestamme."

 

 

Jokaisella synnyttäjällä on oikeus tehdä tietoisia päätöksiä koskien hoitoaan ja olla aktiivinen osa omaa synnytystään. Aktiivinen synnytys ry:n julkaisemassa Kotisynnytysoppaassa (lataa tästä) sanotaan näin: "Usein kotisynnytyksistä puhuttaessa nousevat esiin niihin liittyvät riskit ja vaaratilanteet. Kotisynnytyksen turvallisuudesta on tehty useita tutkimuksia, jotka pääasiassa osoittavat matalan riskin synnyttäjillä kätilöavusteisen kotisynnytyksen olevan yhtä turvallinen vaihtoehto kuin sairaalasynnytys. [..] Yleisesti tutkijat osoittavat kotona synnyttävien henkilöiden kokevan vähemmän kipua, käyttävän vähemmän lääkkeellistä kivunlievitystä, kohtaavan vähemmän lääketieteellisiä interventioita sekä kokevan enemmän hallinnan tunnetta ja tyytyväisyyttä. Synnyttäjän todennäköisyys saada vakavia vaurioita tai menehtyä oli kotisynnytyksissä joko sama tai pienempi kuin sairaalasynnytyksissä."

 

Keskiviikkona 6.6 vietetään kansainvälistä kotisynnytyspäivää. Aktiivinen synnytys ry:n aktiivit järjestävät useassa eri kaupungissa ympäri Suomea kotisynnytysaiheisia tapaamisia ja piknikejä. Turun kotisynnytyspiknik järjestetään 14.6.

 

Ps. Alexan I Release Control kappaleesta on tuli tärkeä osa doulamatkaani heti yrittäjäksi alkamisen jälkeen ja se kulkeekin mukanani matkallani edelleen. Olen niin kiitollinen, että olen saanut jakaa sen asiakkaideni kanssa, nähdä sen voimaannuttavan voiman ja nyt saan nyt jakaa sen teidän kanssa. Tue Alexan työtä ja osta kappale mukaan omalle matkallesi pienellä korvauksella klikkaamalla tästä

 

 

Rakkaudella doulasi, synnytysvalmentajasi ja Rentouttava Ääni® -ohjaajasi,

Elina Palosaari

 

Jaa Facebookissa
Please reload

Aikaisemmat tekstit